Päivän enkeliviesti: Avioliitto

Avioliitto

“Avioliitto tarkoittaa kahden sielun sitoutumista toisiinsa ja niiden yhdistymistä rakkaudessa ja keskinäisessä kunnioituksessa. Tämä merkitsee tahtoa syventää rakkautta ajan myötä. Naimisiin meneminen on todiste siitä, että ihminen uskoo lujasti rakkauden voimaan. Muistathan pitää tuon uskon ja rakkauden kipinän elävänä joka päivä.”

Tämä aika voi asettaa haasteita liittolle. Epäilyksiä, koettelemuksia, paineita ja haasteita joita aikaisemmin ei ole ehkä ollut, tai joista on ollut vain viitteitä, mutta joihin ei ole halunnut puuttua. Nyt nämä varjopuolet nostetaan esille. Tarkoitus on kohdata ne, käsitellä ne ja päästää sitten irti, omaksuen vain niiden antaman opetuksen Korkeammasta näkökulmasta.

Muista, että te kumpikin reagoitte tilanteeseen omista lähtökohdistanne. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla tässä hetkessä, kunhan kenenkään fyysistä ja henkistä koskemattomuutta ei loukata. Kunnioita kumppanisi erilaista lähestymistapaa tähän muutokseen, jonka keskellä elätte juuri nyt. Kunnioita myös itseäsi ja ole itsellesi armollinen tässä hetkessä.

Tämän päivän viestillä on myös kaksi muuta, vielä tärkeämpää merkitystä.

(1) Tämä on liitto sinun ja Jumalan välillä. Katso kuvan morsianta: miten iloinen ja onnellinen hän on. Se olet sinä, sinun sielusi, tässä liitossa, tässä yhteydessä.

(2) On tärkeää, että pidät huolta itsestäsi. Tärkein liitto Jumalan lisäksi on se, mikä sinulla on itsesi kanssa. Oletko itse itsesi tärkein ja rakkain kumppani, puoliso, rakas, ystävä? Sinulta rakastavasti kysytään: Jos et, niin miksi et?

Enkelit auttavat sinua hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet. Enkelit auttavat sinua myös rakastumaan itseesi, kun pyydät heidän apuaan tässä asiassa. Muista, että sinun kanssasi et ole koskaan yksin.

*** 

Tämä enkeliviesti on voimassa 24 tuntia siitä hetkestä, kun luet sen. Enkeliviesti tulee sinulle juuri oikeaan aikaan ja juuri oikealla hetkellä. Päivän enkelikortti on Doreen Virtuen enkelikorttipakasta Daily Guidance From Your Angels (samat enkelikortit suomeksi ovat Ohjausta enkeleiltä). Tätä viestiä saa välittää vapaasti eteenpäin. Kiitos, kiitos, kiitos. ❤️


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *